Pohjoisten kuljetusten ratkaisukeskeinen asiantuntija

Kuljetuspalvelumme ovat monipuolisia ja joustavia: olemme riittävän suuri mutta vielä ketterä, pystymme reagoimaan kysyntään nopeasti ja tarjoamme kuljetuksen lisäksi esim. vaihtomattopalvelua ja kodinkoneasennusta. Pääkonttorimme on edelleen Rovaniemellä, jossa aloitimme toimintamme. Terminaalimme sijaitsevat Oulussa, Pellossa, Keminmaassa, Rovaniemellä ja Ivalossa. Tunnemme pohjoiset olosuhteet: meillä on säännöllinen reittiliikenne aivan pohjoisimpaan Lappiin saakka, ja kalustomme on varustettu toimimaan kylmässä, lumella ja jäällä.

Pohjoisten kuljetusten ratkaisukeskeinen asiantuntija

UKK-Express:n takana ovat kahden vahvan lappilaisen kuljetusyrityksen perustajat. Uimaniemi, Kovalainen ja Kristo yhdistivät osaamisensa ja pohjoisen tuntemuksensa – UKK-Express on Uusi Kristo & Kumpp. Oy. Terminaalimme sijaitsevat Oulussa, Pellossa, Keminmaassa, Rovaniemellä ja Ivalossa. Moderni kalustomme on panostuksemme ekologisuuteen ja toimintavarmuuteen. Kun tarvitset luotettavaa kumppania hoitamaan tavaraliikennettä Lapista ja Pohjois-Suomesta muualle Suomeen tai Eurooppaan – ja tietysti myös päinvastoin – ota yhteys UKK-Expressiin.

Lämpösäädellyt kuljetukset

Kuljetamme elintarvikkeita ja muuta tasaista lämpötilaa vaativaa rahtia sekä kotimaassa että Skandinaviaan ja muualle Eurooppaan. Elintarvikekuljetuksista suuren osan muodostaa marjojen ja lihojen vienti ja tuonti, mutta kuljetamme myös esim. vihanneksia ja hedelmiä sekä kaikenlaisia pakastetuotteita. Kalustossamme on lämpösäädeltyihin kuljetuksiin sopivia autoja ja ajoneuvoyhdistelmiä (FNA-luokitellut kylmäkorit) ja sekä pakastekalustoa (FRC-luokitellut pakastekorit).

Kappaletavarakuljetukset

Kappaletavarakuljetuksia teemme kaikenkokoisille yrityksille ja myös yksityishenkilöille koko toiminta-alueellamme. Kappaletavarana kulkee lähes kaikki, mitä rekalla voi kuljettaa, esim. koneet ja laitteet, rakennusmateriaalit, kauppatavara, messutarvikkeet sekä koko- ja osakuormat.

Päivittäinen runkoreittimme mahdollistaa kotimaan kuljetukset pikaisellakin aikataululla: Helsingistä lähtee joka päivä auto, jonka mukana tuleva tavara on kaupan hyllyllä pohjoisessa jo seuraavana päivänä – tai päinvastoin.

Eläinkuljetukset

Elävien eläinten kuljettaminen on tarkoin säädeltyä toimintaa, johon koulutamme työntekijämme erikseen. Eläinkuljetuksissa toiminta-alueemme on Pohjois-Suomi. Erityisosaamistamme eläinkuljetuksissa on porojen kuljettaminen. Pidämme eläinkuljetusten osaamista yllä järjestämällä kaikille eläinten kanssa toimiville kuljettajillemme vuosittain pakollisen koulutuksen. Eläinkuljetuksiin käytämme vain omaa erikoiskalustoamme.

KuljetusVelho – sähköinen rahtikirja

Sähköinen rahtikirjajärjestelmämme KuljetusVelho on helppo ja kätevä työkalu kuljetustilausten hallintaan. Kun tilaukset tehdään KuljetusVelhon kautta, ne ovat saman tien ajojärjestelijöiden työpöydällä ja suunnittelutyö voi alkaa. Tilaaja syöttää tietonsa järjestelmään itse ja hallinnoi niitä. Tilaaja näkee hinnat järjestelmästä saman tien, ja voi myös seurata kuljetusta järjestelmän kautta.

Sähköinen rahtikirjajärjestelmä auttaa meitä tehostamaan toimintaamme ja tekee kuljetusten raportoinnista helpompaa. KuljetusVelho on käytössä kaikissa kotimaan kuljetuksissa. Voit ottaa KuljetusVelhon käyttöön rekisteröitymällä järjestelmään.

Sähköinen rahtikirja ei vielä käytössä ulkomaankuljetuksissa